Minulla on jotenkin hirvittävän yksinäinen olo. Tekisi mieleni puhua pälpättää jonkun kanssa tai nähdä ihmisiä, mutta en ehdi. Olen taas koko juhannusviikonlopun töissä ja taksikuskikin hämmästeli aamu kuudelta outoa töissäolo aikaani. Taisi olla tuore kuski, kun ihasteli autiota Hämeenlinnanväylää, joka nyt on ihan perusnäky sunnuntaiaamuisin. Lauantaisin on yleensä vähän enemmän liikennettä, mutta juhannus on mielestäni verrattavissa sunnuntaihin.

Viimeiset kolme viikkoa on tiiviskurssin takia nähnyt ihmisiä säännöllisesti ja nyt sekin loppui. Minulla ei ole mitään hetkeä, jolloin näkisin mukavia ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella jostain muusta kuin työasioista. Ahdistaa hieman. Etenkin, kun mieleni tekisi puhua ja hehkuttaa mennyttä kurssia, vaikka olenkin ehtinyt toteuttaa itseäni tällä saralla jo niin paljon, että kohta kaverini eivät varmaan suostu näkemään minua tanssiaiheen pelossa. Täytyy varmaan ottaa yhteyttä pariin tanssijakaveriin ja sopia jälkipuintisessio.

Toinen iso kysymysmerkki seuraavien 6-8 viikon aikana on kuntoilu. Olen saanut itseni suhteelliseen hyvään kuntoon, enkä haluaisi päästää lihaksiani rappeutumaan tässä kesän mittaan. Eilen otin jo ensimmäisen askeleen säännölliseen liikkumiseen, kun A kävelin töihin reilusti etuajassa ja B vietin ensimmäisen tunnin kuntosalilla. Oli kyllä vähän pettynyt olo, kun alun 15 minuutin pyöräilyä lukuunottamatta alkoi hiki tulla pintaan vasta juuri ennen venyttelyn aloittamista. Pitänee seuraavalla kerralla varata puoli tuntia lisää aikaa. Hyppelin osan ajasta tanssisarjoja, kun niillä sai itsensä paremmin hengästymään ja usean viikon täysi treenaamattomuus tuntuu tyhmältä ajatukselta. Kenenkään ei tarvinnut edes ihmetellä outoa tapaani käyttää kuntosalia, kun jostain syystä juhannusaattona klo 21 sain salin ihan omaan käyttööni.