En sitten nukkunut viime yönä ollenkaan. Aamulla torkahdin seitsemältä ja ehdin nukkua puolitoista tuntia ennen herätystä. Olo on vähän pöllämystynyt.

Liekö väsymyksestä johtuen vai yksinkertaisesti pimahtamisesta, mutta sain jokatapauksessa pakottavan tarpeen päästä kirjastoon. Minulla oli hirvittävä nälkä ja väsynyt olo ja siitä huolimatta oli ihan pakko lähteä juuri sillä hetkellä. Marssin ovesta sisälle ja ensimmäiselle hyllylle. En edes pohtinut vaan nappasin kivan näköisen kirjan, kun tavasin sen selästä Preussler-nimen. Vilkaisin hyllyä ja totesin, ettei siinä ole enää mitään kivaa.

Hulluuden puuskassani kävelin seuraavalle hyllylle. Halusin yllättäen Wilden Ihanne aviomiehen, sitä ei tietystikään löytynyt sivukirjastosta, joten tyydyin Shakespeareen. Napattuani näytelmän hyllystä halusin Austenin, vaikka minulla on parasta aikaa Emma kesken. Yhtäkään Austenia ei löytynyt, joten halusin käydä vielä tarkistamassa, ettei Wildea ollut laitettu kaunokirjallisuuden joukkoon. Sieltä nappasin sitten Virginia Woolfin ja tajusin olevani S.n lähellä. Kipitin Steinbeckin kohdalle ja tyhjensin hyllyn niistä. (Ei niitä ollut kuin kaksi, mutta kuulostaa mukavan sekopäiseltä sanoa, että tyhjensi hyllyn Steinbeckeistä.)

Puuskassani en ollut saanut vieläkään tarpeeksi ja ryntäsin fantasia- ja scifihyllylle. Sieltä nappasin jälleen kerran Philip K. Dickin ja meinasin ottaa Illuminatuksen ensimmäisen osan. Olisin halunnut Hyperionin, mutta ei sitäkään tietysti ollut. Tässä vaiheessa järki alkoi jo kolkutella jossain tietoisuuteni porteilla, mutta lainausautomaatille mennessäni kävelin palautettujen kirjojen ohi ja sieltä minulle kuiskutteli Agatha Christien Idän pikajunan arvoitus, jota on muistaakseni kehuttu erinomaiseksi. Pitihän se sitten napata matkaan ja meinasin pysähtyä vielä uudelleen nuorten osastolle, mutta pistin vauhtia töppösiin. Ehdin haalia mielettömältä tuntuvan pinon kirjoja ehkä kymmenen minuutin käyntini aikana ja lopulta seisoin hämilläni ulkona auringonpaisteessa ja näin sylissäni olevan pinon päällimmäisenä Steinbeckin Helmen. Eihän sitä voinut kuin avata kirja ja toivoa, etten kompuroi kotimatkalla.