Uusimman Nytin (12/2006) kolumni Parisuhde-suomi-sanakirja pisti ajattelemaan. Siivonen pohtii mm. kuinka synttäreitä järjestäessä ottaa jokaisen peruutuksen todisteena siitä, että seura ei ole kummoista. Olen itse huomannut ihan saman asian kaikenlaisten illanistujaisten kanssa. Kyllähän minä ymmärrän sen, että aina ei jaksa tai ehdi. Toisinaan vain liian monella tuntuu olevan huono hetki ja tulee helposti sellainen olo, ettei kukaan oikeasti välitä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Alkoi melkein hävettää, että on niin usein joutunut itsekin jättämään väliin jos jonkinmoista tapausta. Aika ei vain aina sovi ja toisaalta kukaan ei halua olla kanssani samassa huoneessa, jos olen väsynyt ja ärtynyt. Silloin on parempi jäädä kotiin mököttämään sen sijaan, että lähtee pilaamaan muidenkin illan.

Minulle on jäkätetty useammin kuin kerran mykkäkoulun pitämisestä. Itse en oikein jaksa ymmärtää, mitä valittamista siinä on, että toinen pitää turpansa kiinni ja/tai eristäytyy, kun ei ole enää mitään hyvää sanottavaa. Olisiko parempi suoltaa tarkoituksettomia solvauksia, joita joutuisi seuraavana päivänä pyytelemään korvat punaisina anteeksi?

Sitten vielä loppukevennys. Uusimmasta Kotivinkistä (3/2006) bongattu lause: "Tuskinpa vain, sillä suomalaisen siittiöt eivät puhu englantia." Voin vakuuttaa, että lause kuulostaa aivan yhtä ufolta asiayhteydessään.