Sorruinpa taas Christiehen, vaikka Steinbeckin Helmen ja Shakespearen Mitta mitasta näytelmän jälkeen se tuntuikin melkein pyhäinhäväistykseltä. Toivoin, että Idän pikajunan arvoitus olisi yltänyt Kymmenen pienen neekeripojan tasolle, mutta se jäi roikkumaan puolitiehen. Sanoisin kuitenkin, että kirja ylittää Agatha Christien keskiverto suorituksen erilaisuudellaan. Kirja ei jaksanut temmata mukaansa ja juonen eteneminen oli tasapaksua, mutta loppu pisti jopa hieman pohtimaan. En aio spoilata kirjan päätöstä, mutta sanottakoon, että loppuratkaisu ei tullut aivan ensimmäisenä mieleen, vaikka se alkaakin pilkahdella esille Hercule Poirotin käyttäessä pieniä harmaita aivosolujaan.